Vaikka tehtaantyttö sielun ja tilipussin vei, alla Pohjantähden masennuttu ei…

Vappukarkeloiden vaiettua ja työväenmarssien tauottua - saavat taantumuksen hirmuhengetkin hetken särpiellä hurmejuomiaan rauhassa, kanssa korppien (khi-hi khi-hi) - paukahtaa toukokuun alun täsmäiskuna nti Kevään korvaan Filmihullun perinteinen Suomi-teema, niin että tärykalvot resonoi ja morkoolit soi.

Kotimaisella elokuvalla näyttäisi menevän hyvin: katsojia piisaa, valtionpalkintoja tippuu ns. likaisina pommeina jopa rööperiläisröpötyksille ja ulkomaita myöten jaellaan kunniamainintoja ja gloriaa ekumeeniselle puskajenkalle. Mutta se on vain harhaa; tosiasiassa, ystävät, elämme kovia aikoja, eikä monikaan filmimetri (tai pikselirypäs) kelpaisi edes meidän poikamme VMV6:n kannen kuuraamiseen…

Teema polkaistaan käyntiin sinivalkoisin kuokaniskuin kannonkylkeen Pentinkulman kaskessa, kun Väinö Linnan primäärilähteisiin eli kansalliseen romaanitrilogiaan perehtynyt Jukka Kangasjärvi ruotii uusio-Pohjantähden täksi kevääksi valmistuneen edellisen osan. Mistään pekkoversiosta ei sentään ole kyse, vaikka Timo Koivusalon suurtyöstä jää uupumaan ryhtiä ja näkemyksellisyyttä, niin punaista lankaa kuin sisällissotaan johtanutta viivaakin.

Ophüls nuoremmalta otsakkeensa lainannut alan tuntija ja perehtynyt tietolaari Sakari Toiviainen kuittaakin asioiden todellisen tilan eli kotimaisen elokuvan koko nykykirjon tylysti ja ytimekkäästi kirjoituksessaan "Suru ja sääli", kokeneen piippumiehen rohisevalla rintaäänellä. Ja mitä nestorit edellä, sitä liuhupartanuoriso perässä: vuosirenkaittensa ohuudesta huolimatta painokkaasti asiasta ilmaiseva, ja intohimoisesti aiheeseen suhtautuva, ex-toim.siht. Lauri Timonen on päivittänyt seitsemän vuoden takaiset madonlukunsa maamme elokuvakulttuurista ja -politiikasta, ja tämä kuumeisesti pelätty jatko-osa tuodaan tiettäväksi "Lohduttoman maan" nekrologina.

Vaan ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, kuten von Trierin on kuultu mongertavan Riget-johdannoissaan… Hannu Waarala on poiminut edellissadosta ne vähäisemmätkin valopilkut katsaukseensa "Kotimaisten uusi, vedenalainen melodia". Aaltojen alaista harmoniaa ovat tapailleet, vähän kuin 70-luvun pienten ja paljolti unohdettujen yrittäjien jalanjäljissä, ainakin Skavabölen pojat, Donnerin kammerspielmäisen minimalistinen Kuulustelu ja Saara Cantellin ansiostakin kehuttu Kohtaamisia.

Paljon on siis vialla, mutta korjaussarjaa olisi tarjolla; puuttuu vain järkeä, kuntoa - niin, ja tietysti poliittista tahtoa. Matti Kassila tuo vielä kerran esiin vanhan unelmansa "Filmitalosta", 60-luvun uusiin tuuliin lopullisesti sortuneen studiojärjestelmän päivitetyn, käypäisen version, täyden palvelun tuotanto- ja tekniikkapajan, josta elokuvasäätiötäkään ei käännytettäisi ovelta. Nyt ei tarvita kuin pitkä vipuvarsi, papua rautaista ja joku messiaaninen "kankikaikkonen" lyhytnäköisen kulttuuripolitiikan pallon kampeamiseksi pois radaltaan uusille, uhommille urille…

Kari Pirhosella jöpöttää kaikkien suomifilmin naisten puolesta, aiheesta. Maailmoja ja ajatusavaruuksia syleilevä kiistakirjoitus "Stondis on katsojan silmässä" panee järjestykseen valkokankaittemme lemmikit Suomisen Pipsasta Rakel Liekkiin, Vatasen jänöä (ja Piiroisen pässiä kaiketi?) unohtamatta. Graafista lähentelevä esitys siitä, mikä kotimaisessa elokuvassa on kestämättömässäkin kehityksessä kaikkein kohottavinta!

Menneitten päivien kimalluksesta vastaa Markku Varjolan rehabilitointisavotta "Apatiaa vastaan" kohteenaan William Markuksen (1917-89) pitkät fiktiot 1950-luvulta. Lyhyehkö mutta kaikkea muuta kuin mielenkiinnoton ohjaajanura käsitti kahdeksan elokuvaa tukkilaisromantiikan joutsenlaulusta Walentin Chorell -sovitusten kautta kunnianhimoiseen Waltari-filmiin Verta käsissämme. Retrospektiivistä artikkelia seuraa bonusyllätys: "William Markus - löydetty!" eli ennenjulkaisematon ohjaajahaastattelu 1980-luvun puolimaista.

In memoriam -osasto on musertava: kotimaiset elokuvan taustavaikuttajat, äänimestari Matti "Rekku" Kuortti ja Puupää-hatullakin palkittu monitoimimies, suvereeni visualisti Timo Aarniala kuuluvat alkuvuoden mieshukkaan. Samoin suurten vesien takaa Kanadasta legendaarinen englantilaiskriitikko ja elokuvahistorioitsija Robin Wood, jonka muistoa kunnioitamme lisäksi julkaisemalla häneltä perehtyneen esseen "Piilossa kaikkien nähtävillä" Michael Haneken edellisestä, kiitosta ja kysymyksiä herättäneestä ohjaustyöstä Kätketty / Caché (2005).

Vakio-osastoilla on kahlattu läpi keväällä 80 vuotta täyttäneen ikisiristelijän Clint Eastwoodin tuore lite-elämäkerta, ja Ensi-illoissa on syynättävänä liuta uutuuksia Peter Jacksonin paratiisivisioista ja Haneken ensimmäistä maailmansotaa edeltävästä provinsiaalihelvetistä miehisyyden moniin kipupisteisiin - niin kotoisasti saunan lauteilla, keikkaputkessa ja levystudiossa kuin maailman tuuli haistellen, milloin kusessa bosessa, identiteetittömänä haamuna tai läheisen poismenon murtamana itsarikandidaattina.

Ja muistakaa: Sodankylän 25:nnet elokuvajuhlat ovat jo melkein ovella, sillä kesäkuun puolivälissä napapiirin tuolla puolen paukkuu!

| Tilaa Filmihullu > |